Kuka täällä kirjoittelee?

Pieni esittely itsestäni. Olen siis 40+ ikäinen itäsuomalainen nainen, jolla on ADHD-dignoosi ja pitkä historia eriasteisen masennuksen kanssa kamppailusta.

Tänä päivänä koen olevani vihdoinkin tilanteessa, jossa henkinen elämäni on tasapainoisempaa kuin koskaan. Paljon on asioita, joita toivon ja joista unelmoin, mutta kun koko aikuisikä on mennyt enemmän tai vähemmän omien henkisten voimavarojen kanssa taistellessa, niin nyt tuntuu, että vihdoin voi tehdä niitä asioita, joita on aina halunnut tehdä ja kehittää elämää sellaiseksi mihin on elämän toivonut kehittyvän.

Viimeinen vuosikymmen on etenkin ollut hyvin rankkaa aikaa, sillä elämä on sysäillyt milloin minkäkin kriisin keskelle selviämään, ja kun lopulta joitain vuosia sitten tajusin olevani tilanteessa, jolloin minun oli joko haettava apua tai jäätävä odottamaan kuolemaa, avautui elämässäni täysin uusi luku ja uusi mahdollisuus parempaan elämään.

Masennuksen kanssa olen kokenut suunnilleen kaiken mahdollisen paniikkikohtauksista sydänoireisiin, muistikatkoksista kroonistuneeseen ahdistukseen, selittämättömiin pelkotiloihin ja jopa harhoihin. Hyvin todennäköisesti kärsin myöskin jonkinlaisesta posttraumaattisesta stressihäiriöstä vajaan vuosikymmenen takaisten tapahtumien vuoksi, kun samaan aikaan vyöryi vähän liian monta raskasta kokemusta niskaan.

Kun lopulta sitten hain apua ja sitä sain aivan ihanalta sairaanhoitajalta sekä viisaalta psykiatrilta, alkoi paitsi toipuminen niin samalla myöskin huomioitiin se, minkä ”kaikki” olivat aina tienneet, eli sain ADHD-diagnoosin ja siihen lääkityksen. Pari vuotta meni, että sain masennuksen kuriin, tai ainakin uskalsin lopettaa masennuslääkityksen, mutta ADHD-lääkitystä en varmasti voi koskaan lopettaa.

Moni ihminen on vuosien varrella ihmetellyt sitä, että kuinka minulla voi olla diagnoosi vaikea-asteisesta masennuksesta, mitä diagnoosini välillä todellakin oli, samoin kuin ADHD-diagnoosia on ihmetelty, koska saatan vaikuttaa ihan ”normaalilta ihmiseltä” (kuten eräs ystäväni kuvasi). Tämä johtuu siitä, että olen luonteeltani varsin iloinen ja valoista persoona, joten osasin pimeimpinäkin hetkinäni nauttia elämästä, kotini on nätti ja siistikin ja olen koko ajan pystynyt yksinhuoltajana huolehtimaan lapsestani, joka on ns. erityislapsi hänkin. Mutta tuo juuri onkin se tämän blogin syvin olemus. Haluan tuottaa sisältöä, josta voi paitsi olla apua muille mielensairauksien tai neurologisten ongelmien kanssa kamppaileville, niin myöskin tuoda esiin sitä, etteivät neurologiset tai psykiatriset ongelmat ja sairaudet välttämättä tarkoita, että ihmisen elämänlaadun täytyy olla huonoa.

Kun itse lopulta hain ja sain apua masennukseen ja sen sivuoireisiin, päätin, että niillä voimavaroilla, joita minulla käytettävissä oli, aion omalta osaltani tehdä kaiken, mitä ikinä itse voin tehdä parantuakseni. Etsin valtavasti tietoa ja iskostin päähäni ajatuksen siitä, että mielen sairastuminen on vähän kuin murtunut nilkka. Lääketieteellinen hoito on se tärkein, mutta sillä, kuinka itse kuntoutat murtunutta nilkkaasi, on valtava merkitys. Pelkkä lääketieteellinen hoito voi parantaa itse jalan ja murtuneet luut, mutta jos sitä ei kotona kuntouta, voi olla, ettei sillä nilkalla enää koskaan voi riemusta hyppiä.

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole syyllistää ketään tai luoda kuvaa siitä, että jokainen mieletään sairastunut voi toimia kuten minä, enkä halua luoda kuvaa siitä, että olisin jotenkin täydellinen tai parempi kuin muut. Tässä blogissa on vain minun elämäni, minun havaintoni ja kokemukseni ja niitä kivoja juttuja, joista itse olen iloa saanut.

Halauksia,

Helena

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s