Varmoja tapoja vähentää onnellisuutta

Kuva Jill Wellington Pixabaystä

On olemassa ihmisiä, jotka ovat hiton onnellisia aina ja kaikesta. Tunnen itsekin heitä, joiden onnellisuus syntyy ärsyttävän pienistä ja arkisista asioista, ja kasvaa kuin taikaiskusta järjettömiin mittasuhteisiin jo pelkästään siitä, jos marraskuisella taivaalla pilkahtaa aurinko tai sunnuntainen lihapata sattuu onnistumaan erityisen hyvin.

Muunmuassa juuri tuollaisille ihmille minä teinkin kokemusasiantuntijan varmuudella listan siitä, kuinka vähentää sitä omaa onnellisuutta nopeasti ja ilman lisäkustannuksia. Tämä lista perustuu hyvin pitkälti tieteellisiin onnellisuustutkimuksiin, joten voin oikeastaan pistää pääni pantiksi, ja uskon, että koko tiedemaailma voi pistää pantiksi vaikka mitä, sen puolesta, että listaamani toimenpiteet suorittamalla laskee onnellisuuden taso kuin lehmän häntä.

VERTAILE!

Hiljattain luin uutisen siitä, että jälleen oli tutkittu somen vaikutusta ihmisten mieleen ja fiiliksiin. Tutkimuksessa havaittiin, että some vaikuttaa ihmisten oloon positiivisesti silloin, kun ihminen itse tuottaa sinne sisältöä. Muiden tuottamaa some-sisältöä seuraavat puolestaan kokevat masennusta ja riittämättömyyden tunnetta. Tämä johtuu siitä, että passiivisella somen käyttäjällä tapahtuu aivoissa vertailua, syntyy kognitiivinen harha: toisilla on ja itsellä ei.

Mutta tätä tapahtuu somen ulkopuolellakin. Sosiaalinen media, varsinkin Instagram, tuovat esiin siloteltua sisältöä, joka vääristää sitä kuvaa, joka meillä on toisten ulkonäöstä, varallisuudesta, elämän mahdollisuuksista jne. Mutta sitä samaa vertailua on ollut varmasti aina, ja sitä voi kutsua kateudeksi. Suomalaisissa muinaisloitsuissa kateus ja naapurikateuden torjunta ovat hyvin suosittuja aiheita, ja jos me mietimme kateutta, niin sehän kumpuaa vertailusta ja johtaa salaiseen toiveeseen siitä, että kateuden kohteella olisi huonommin.

Sen jälkeen, kun kiinnostuin onnellisuudesta tieteellisestä näkökulmasta, on suustani aina päässyt pieni ”hmm…”, kun olen huomannut jonkun asiakseen kirjoittelevan vaikka Facebook-päivitykseen toisen, tutun tai tuntemattoman, ihmisen rahoista, ulkonäöstä, työurasta, matkoista tai vaikka toisen ihmisen some-päivityksistä. Minä en nimittäin usko, että yksikään onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen käyttäisi sekuntiakaan aikaa muiden onnen ja ilon arvosteluun tai kyseenalaistamiseen. Eli, jos haluat olla onneton tai ainakin vähentää onnellisuuttasi, tee seuraavat teot:

  • Roiku päivät pitkät somessa.
  • Kyttää verotulolistoja ja vakuuttele itsellesi ja muille, ettei raha tuo onnea
  • Nyrpistä jokaiselle matka- ja ruokakuvalle nenääsi. Muistuta itseäsi ja muita siitä, että matkustaminen tuhoaa ilmaston ja ruokaa osattiin ennen syödä ilman sen kuvaamistakin. Tärkeää on myöskin käydä naljailemassa muille näiden iloisista some-päivityksistä ja nätistä kuvista.

VALITA!

Jo antiikin aikaan kreikkalainen filosofi Demokritos puki sanoiksi sen, minkä pitäisi olla selvää meille kaikille:

Onnellinen on se, joka ei sure sitä, mikä puuttuu, vaan iloitsee siitä, mitä on.

Valittamisen vastakohtana voikin pitää kiitollisuutta. Kiitollisuudella tiedetään olevan valtavan paljon positiivisia vaikutuksia ihmiselle itselleen ja sitä voisi jopa pitää jonkinlaisena taikaporttina parempaan elämään.

Kiitollisuus mm. lisää itsearvostusta ja hyviä ihmissuhteita. Kiitollinen ihminen on harvemmin kateellinen, narsistinen, materialistinen ja kyyninen. Kiitollinen ihminen ei juurikaan koe pettymyksen tunteita ja sosiaalista vertailua, hän nukkuu paremmin, käyttää vähemmän päihteitä ja hänellä on pienempi riksi sairastua masennukseen.

Kiitollisuuden tunteen tiedetään olevan osittain periytyvää, mutta sitä voi ”treenata”, eli ihmisen on mahdollista oppia tuntemaan aitoa kiitollisuutta! Sitä me emme kuitenkaan halua, koska haluamme olla onnettomia. Tässä muutama vinkki, kuinka tuntea suurta, onnellisuuden blokkaavaa kiittämättömyyttä:

  • Valita! Valita ihan kaikeasta. Sää on helppo ja hyvä valituksen aihe, koska aina on liian pimeää, valoisaa, kuumaa, kylmää, sateista, kuivaa… Valita lounaspaikan ruoasta. Huonosta palkasta. Naapurista kuuluvasta naurusta. Valita kaikesta, mitä mieleen juolahtaa.
  • Kävitkö juuri risteilymatkalla, mutta naapurin Irma kävikin Kanarialla. Nyt kannattaa ohittaa se, että sinun risteilymatka tosi hauska ja rentouttava, ja keskittyä siihen, miksi sinä et pääse koskaan Kanarialle!
  • Oliko lapsuutesi vaikea? Kärsitkö edellisessä parisuhteessasi? Oltiinko sulle ilkeitä vanhassa työpaikassasi? Älä vaan jätä mennyttä taaksesi ja ole tyytyväinen uudesta parisuhteesta tai työpaikasta. Elämän huonoissa kokemuksissa piehtaroiminen on huomattavasti järkevämpää kuin ilo siitä, kuinka hyvin asiat nyt ovat. Ja ihmiset rakastavat kuunnella kerta toisensa jälkeen siitä, kuinka väärinkohdeltu olitkaan silloin kolmekymmentä vuotta takaperin.
  • Valita lisää! Ja jos joku sanoo, että onhan sinulla sentään lapsia/terveet jalat/ihana koti/mahdollisuuksia, niin mitätöi ne. Lapset eivät käy tarpeeksi usein kylässä ja terveet jalatkin kärsivät nivelreumasta. Ja koti on vuokra-asunto, rikkaat ne vaan omistelee, ja mahdollisuuksia olisi, jos…
  • ja lopuksi se iso KUN! Sano: ”sitten olen onnellinen, kun…” ja perään voi sitten laittaa mitä mieleen juolahtaa, esim. ”kun minulla on parisuhde” tai ”kun minä pääsen eläkkeelle”, ”kun olen laihtunut” tai ”kun olen voittanut lotossa kuusi miljoonaa euroa”. Kerron julkisen salaisuuden: sitä onnellisuutta, joka tulee ”sitten kun” jälkeen ei ole olemassakaan. Sitä ei tule, ei ole ja sitä on turha jäädä odottamaan. Ihminen, joka ei ole onnellinen ilman parisuhdetta, ei ole onnellinen parisuhteessakaan. Onnellisuuden ulkoistaminen toisen ihmisen harteille on sitäpaitsi ihan älyttömän karmivaa. Eläkkeelle pääsemisen tai äkkirikastumisen odottaminen puolestaan ovat pelkästään onnellisuuden tunteen pelossa keksittyjä tekosyitä, eli niitä kannattaa käyttää, jos haluaa pysyä koko elämänsä onnettomana.

OLE TÖYKEÄ!

Tämä on hieman sellainen kierre, koska tiedetään, että onnelliset ihmiset ovat motivoituneempia olemaan ystävällisiä muille ihmisille ja sitten taas toisaalta ystävällisyyden tiedetään lisäävä onnellisuutta. Onnelliset ihmiset myöskin huomioivat enemmän muiden ystävällisiä eleitä, mikä varmasti omalta osaltaan lisää onnellisuutta, kun kokee ympäröivät ihmiset positiivisuuden kautta.

Ystävällisyyttä voi harjoittaa, mikä kuulostaa hassulta, mutta ei sitä ole. Esimerkiksi käytöstapojen hallitseminen ja empatiakyvyn herättely itsestä vie jo pitkälle, jos haluaa olla ystävällinen ihminen ja kasvattaa myöskin omaa onnellisuutta. Jos ja kun taas ei halua, niin:

  • Tämä on klassikko, mutta ole töykeä asiakaspalvelutilanteissa. Älä hymyile, älä kiitä, lykkää mahdollinen käteismaksu kuin koiralle luu.
  • Älä koskaan ole avulias. Älä tarjoa paikkaasi huonompijalkaiselle. Älä avaa ovea toisille. Älä kysy, ”anteeksi, mutta voinko auttaa?” Ja jos joku sattuu apua pyytämään, esitä kuulorajotteista tai katso häntä kuin halpaa makkaraa.
  • Älä hymyile. Hymy viestii ystävällisyyttä ja lempeyttä, ja lisäksi hymy huijaa aivot uskomaan, että jotain hyvää tapahtuu, eli lisää sitä onnellisuuttasi, jota et missään nimessä halua kokea.

PASSIVOIDU

Tyytymättömyyteen mitenkään tarttuminen on ihan älyttömän hyvä kikka varmistaa, ettei tule koskaan olemaan onnellinen. Omasta terveydestä ei kannata pitää huolta. Ulos ei kannata missään nimessä mennä, ei ainakaan luontoon, koska sen aivan erityisesti tiedetään tekevän onnelliseksi. Ja muista, ettet vahingossakaan muuta elämässäsi yhtään mitään, vaikka olisit kuinka onneton ja tyytymätön! Pidä hampain ja kynsin kiinni kaikesta siitä, mikä sinun elämästäsi tekee huonoa ja keskity valittamaan.

  • Älä harrasta minkäänlaista liikuntaa tai ulkoilua. Harrasta sen sijaan niin sanottua peruslepotilaa, jolloin ajatukset harhailevat, tyytymättömillä ihmisillä yleensä negatiivisiin asioihin. Tämän tiedetään vähentävän onnellisuutta.
  • Älä opettele mitään uutta ja huomauta vielä itsellesi siitä, että eihän vanha koira uusia temppuja opi. Tiedetään nimittäin, että ihmiset, jotka uskovat kykyynsä oppia ja kehittyä ovat onnellisempia kuin ne, jotka eivät usko eivätkä edes halua uskoa oppivansa.
  • Älä kokeile uutta, äläkä luovu vanhasta, vaikkei se tuottaisi enää iloa. Aivot nimittäin tottuvat aistiärsykkeisiin, joten liian usein ja liian paljon vie nautinnon ja ilon mistä vaan. Esimerkiksi jos et enää saa samaa iloa vaikkapa Tiktok-videoiden seuraamisesta kuin ennen, niin se ei johdu siitä, että videotarjonta olisi huonontunut, vaan siitä, että sun aivot ovat turtuneet siihen tarjontaan ja jokainen hetki, jonka etusormesi niitä videoita selaa, on hukkaan heitettyä aikaa. Eli jos haluat olla onneton, pysy vanhoissa tavoissasi, vaikkei niistä enää olisi mitään iloa.

Lopuksi voisi todeta, ehkä hieman karskistikin, että jos olet onneton ja syytät siitä olosuhteita, elämän aiheuttamia kolhuja, muita ihmisiä ja tähtien asentoa, olet juuri oikealla tiellä, jos onnettomana haluat elämäsi elää. Kun oikein kovasti roikut elämästäsi onnetonta tekevissä asioissa kiinni, voit olla varma, että siitä tulee osa identiteettiäsi ja pääset eroon niistä lopuistakin ilahduttavista asioista, kuten ystävistäsi ja läheisistäsi, koska kukaan ei jaksa loputtomiin kuunnella tyytymätöntä ja vailla kiitollisuutta olevaa valitustasi.

Jos taas tajuat, että oman asenteen muutoksella ja kiitollisuudella on mahdollista saavuttaa onnellisuutta siihenkin elämään, jossa on taloudellista köyhyyttä ja puutetta, sairautta tai vaikka yksinäisyyttä, on vaarana se, että olosuhteista huolimatta kokee onnellisuutta ja iloa, ja sitähän kannattaa vältellä kaikin tavoin, eikö?

2 vastausta artikkeliin “Varmoja tapoja vähentää onnellisuutta

  1. Päivitysilmoitus: Kuinka elää kateuden kanssa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s