Testasin TikTokin siivousvinkkejä (tässä teille niistä parhaat)

Kuva Monfocus Pixabaystä

Ihan ensiksi haluan sanoa, että hyvä ihminen, älä ota stressiä joulusiivouksesta! Joulusiivoukseksi voidaan laskea sekin, että raivaa likapyykit pyykkikoriin. Minulla on vaan tapana siivoilla ennen joulua ja joulukuusen saapumista koti hieman paremmin. Ajattelen nimittäin, että kun on joutavat muovikipot ja ehkä-vielä-joskus-käytän-tätä -vaatteet viety kierrätykseen ja koti erityisen puhdas, on uusi vuosikin hauskempi ottaa vastaan. Lisäksi tiedän, että minua häiritsevät tekemättömät kotityöt ja pyhinä haluan vaan maata sohvalla napostelemassa ja lipittelemässä punaviiniä ja katso kaikki maailman romanttiset jouluelokuvat, joten teen kaikkeni, että meganautiskelullani on otolliset olosuhteet.

Päätin kuitenkin, että tänä vuonna teen joulusiivouksesta hieman hauskempaa sillä tavalla, että testailen siivotessani erinäisiä TikTokista bongailemiani siivousvinkkejä. Kokosinkin listan mielestäni ihan toimivista ja kokeilemisen arvoisista nikseistä ja vinkeistä sillä ajatuksella, että ehkä niistä löytyy apua muillekin.

Etikka- ja ruokasoodavinkit jätin pois siitä syystä, että yhteen aikaan käytin etikkaa siivouksessa ja pyykinpesussa niin paljon, että se haju alkoi etomaan minua. Ruokasoodavinkkejä en myöskään lisää, koska meiltä oli ruokasooda loppunut, mutta etikka ja ruokasooda ovat kyllä aivan loistavia tuotteita kodin siivoukseen, suosittelen testailemaan, jos ei ole jo tuttua.

Tässä siis lista testaamistani ja hyväksi havaitsemistani TikTokin siivousvinkeistä. Jos sinulla ei kuitenkaan ole intoa messinkejä kiillotella tai moppausvesien kanssa hifistellä, niin loikkaa suoraan viimeiseen vinkkiin. 🙂

  • Imuroi hitaammin! En tiedä muista, mutta itse ainakin olen raivoimuroija. Hiki lentää, kun jynssään mielipuolena imurilla kämppää. Hätkähdyttävää olikin törmätä TikTokissa videoihin, jossa näytettiin, kuinka paljon parempi imurointiteho ja lopputulos on, kun imuroi rauhallisesti. Testasin tuota sitten rikkaimurilla. Imuroin ensin olohuoneen maton apinanraivolla, kuten normaalisti tekisin. Tyhjänsin pölysäiliön ja imuroin uudestaan hitaasti ja ajan kanssa. No niin vaan siellä pölysäiliössä oli vielä enemmän roskaa ja lemmikkien karvoja kuin ensimmäisellä pesukerralla. Jatkossakin yritän olla raivoimuroimatta.
  • Pölyjen pyyhkiminen pyykinhuuhteluaineella. Tämä vinkki herätti minussa ristiriitaisia tunteita, sillä en oikein ole huuhteluaineihminen. Meillä oli kuitenkin vaniljan tuoksuista pyykinhuuhteluainetta, joten kokeilin vinkkiä. Ideahan on siinä, että pyykinhuuhteluaine on antistaattinen ja siksi pintojen pyyhkiminen huuhteluainevedellä paitsi puhdistaa niin myöskin ehkäisee, tai vähentää, pölyjen kertymistä. Pyyhin paikkoja, joihin pöly yleensä aivan erityisesti tiensä löytää, kuten telkkari ja pöytätietokone, työpöytä ja vessan mustaksi maalatut seinät. Täytyy sanoa, että varsinkin vessan seinät, jotka ovat yleensä huolellisenkin pyyhkimisen jälkeen nuhjuisen näköiset, näyttävät huuhteluainepyyhinnän jälkeen hyvältä. Keksin myöskin, että kroonisesti törkyisen allaskaappimme voisi jatkossa aika pyyhkiä huuhteluaineella…. Tämä huuhteluaineellä paikkojen pyyhkiminen on loistava niksi niille, jotka pitävät huuhteluaineiden tuoksusta tai joilla on joku aivan erityinen suosikki tuoksu. Tuoksuton vaihtoehto olisi toki hajusteeton huuhteluaine, jos pelkästään antistaattista vaikutusta kaipaa.
  • Yleispuhdistusainetta vessaharjan säiliöön. Onko sen purnukan, jossa vessaharjaa säilytetään, nimi säiliö? En tiedä, mutta tää on kiva kikka ja itselleni ainakin kloriitia rakastavasta Kreikasta tuttu. Siellä on hyvin usein vessaharjan kuppi täytetty kloriitilla. Jos ei ja kun kloriitti ei niin mieluisa hajultaan ole, voi vessaharjan kuppisäiliöön laittaa kivemman tuoksuista puhdistusainetta. Itse lurautin sitruksen tuoksuista Ajaxia.
  • Tussitahrat lähtevät hiuslakalla, kuivamustekynä pyyhekumilla. Nämä tulivat tutuksi jo silloin, kun muksu oli pieni ja aina johonkin ilmestyi jotain epämääräisiä viivoja ja syheröitä. Tussitahraan siis suihkasu hiuslakkaa ja rätillä hankaamista. Toista tarvittaessa. Kuivamustekynä lähtee yleensä ihan vaan pyyhekumilla kumittamalla. Ja nää muuten toimii myöskin käsilaukkuun tulleisiin tahroihin, testattu on.
  • Moppisankoon erillinen astia puhtaalle vedelle. Siis tämä oli mielen räjäyttävä niksi! Tavallisissa moppisankoissa on vain se yksi säiliö vedelle. Siinä se sitten lika ja oletettu puhtaus kohtaavat joka kerta, kun moppia veteen kastaa. Mutta kun siihen avoimeen tilaan laittaa toisen astian, johon puhtaan pesuaineveden ja moppia puristaessa kuivaksi likavesi valuu itse moppisankoon, on kaikilla hyvempi mieli. Tämä oli loistava vinkki varsinkin lemmikkiperheisiin (kuten meillä), joissa lattioilla on ties mitä.
  • Messinki puhtaaksi sitruunamehulla. Meidän takan edustalla oleva messinkinen uunineduspelti oli aivan älyttömän ruma, tummunut ja kirjava, mutta eipä ole enää. Pyyhin pelliltä ensin irtoroskat, ruiskuttelin sitruunamehua reilusti pellille ja kädellä levitellen varmistin, että sitä tuli joka paikkaan. Päälle alumiinifoliota ja annoin vaikuttaa puolisen tuntia. Sitten hankaussienellä jynssäämistä, pahimpiin kohtiin lisäsin vielä sitruunamehua ja hieman ruokasuolaa, lisää hinkkaamista ja lopputulos oli mielestäni erittäin tyydyttävä. Manasin vaan, että miksi en aikaisemmin tuota ole keksinyt, sillä pari vuotta olen marmattanut kuinka ruma ja tummunut uunineduspelti meillä on.
  • Puiset leikkuulaudat puhdistuvat sitruunamehulla ja suolalla. Puiset leikkuulaudat kirkastuvat, kun niihin hieroo sitruunamehusta ja suolasta tehtyä tahnaa, antaa hetken vaikuttaa ja huuhtelee pois. On luonnonmukainen ja puuta hellivä tehopuhdistus. Kokeilin tahnaa myöskin muoviseen leikkuulautaan, jossa oli paprikavärjäymää. Sekin vaaleni liki huomaamattomaksi. Olisi kuulemma vielä tehokkaampi värjäymien poistaja, jos tekisi tahnan sitruunamehusta ja ruokasoodasta.
  • Lavuaarin ylivuotoputken puhdistus (vaikkei olisi likainen). Olen kerran joutunut puhdistamaan lavuaarin ylivuotoputken, kun se haisi aivan järkyttävältä. Oli täynnä vaikka mitä limaa ja töhnää, ja puhdistusoperaatio oli ehkä kamalin homma, johon olen ikinä joutunut. Siksi olinkin iloinen törmätessäni vinkkiin, jossa vaahtomaista kylpyhuoneen puhdistusainetta tursotetaan sinne reikään reilusti, annetaan vaikuttaa ja kovalla paineella bideesuihkusta vettä perään. Minulla ei nyt sattunut olemaan vaahtomaista puhdistusainetta, mutta ihan tavallista WC-ankkaa sinne reikään valutin, annoin vaikuttaa ja bideesuihkulla vettä paineella, jotta lika lähti liikkeelle. Tämä täytyy ottaa rutiiniksi ja muistella sitä limaputken puhdistusta.
  • Ime piparkakkumausteseosta imuriin. Sen jälkeen imurin pölypussissa on piparkakkumaustetta ja joka kerta, kun imuroit, tuoksuu kodissasi piparkakku. 🙂

Haluan vielä muistuttaa siitä, että mun mielestä siivoamisen kuuluu olla hauskaa. Hyvät joulumusat siis soimaan ja glogiä lämpenemään, niin kyllä se moppikin heiluu ihan toiseen tahtiin.

Minä itse tykkään kovasti näistä ns. ambience videoista, joita löytyy tunnelmaan kuin tunnelmaan. Tässä yksi jouluinen, jonka voi laittaa vaikka televisiosta pyörimään ja tunnelmaa luomaan. 🙂

Rentoa joulunodotusta, joulusiivouksella tai ilman. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s