Selättääkö ketodieetti koronakilot?

Kuvaaja Total Shape palvelusta Pexels

Kirjoitan tämän alkukauhistelun sen jälkeen, kun otin postauksen lopussa näkyvät kuvat itsestäni siinä kondiksessa, jossa nyt olen. Olen nimittäin ehkä hieman järkyttynyt eli melkoinen reality check oli sovittaa vaatteita, jotka ovat olleet sopivia (joista mm. farkkuja olen kutsunut läskifarkuiksi, koska olen niitä ennen pitänyt PMS-kiukkumättöpäivinä, kun kaikki muut vaatteet ovat puristaneet.), mutta jotka eivät nyt edes mahtuneet päälle! Mitä hemmettiä?!

Mutta ennen kuin vaivun itsesyytöksiin ja -sääliin, palataan asiaan:

Minä olen koko aikuisikäni enemmän tai vähemmän kamppaillut kilojeni kanssa, vaikka olen nuorempana hyväksynyt ihan täysin sen, että normaalipainoisenakin olen kurvikas nainen, sellainen klassinen tiimalasivartaloihminen. Kuitenkin aikuisuuteni aikana ruhooni on kertynyt vähän liikaa niitä muotoja, ja niiden liikamuotojen hallintaan löysin joitain vuosia sitten avun ketodieetistä.

En ala tässä sen kummemmin ketoosista tai ketogeenisestä dieetistä tai sen avulla laihtumisesta kertomaan, netti on tietoa täynnä, jos haluaa hakea. Kerron lyhyesti kuitenkin, miksi se toimi minulla.

Lyhyesti: rasvakeskeinen ruokavalio toimii minulla siksi, että se pitää verensokerin tasaisena, vaikka söisi harvoin. Minä nimittäin kuulun niihin ihmisiin, joille luontaiselta tuntuva ruokailurytmi on täyttävä lounas, täyttävä päivällinen ja niiden välissä jonkinlainen välipala. Sellainen parin tunnin välein tapahtuva pienten annosten syöminen ei vaan ole mun juttu. Rakastan ruokaa ja syömistä ja jos ruokailuvälit ovat lyhyet, mietin jatkuvasti ruokaa. Minusta tulee myöskin helvetin esikartanon pirttihirmu, jos verensokerini laskee liian alas ja jos se nousee yllättäen, olen pohjattoman väsynyt. Hiilihydraatit tuntuvat aiheuttavan paitsi tuota väsymystä niin ne eivät myöskään pidä nälkää poissa tai oloa tasaisen energisenä, kun taas rasvapainotteinen ruokavalio pitää.

Ketoruokavalio sopii minulle siksikin hyvin, että minulla on jonkinlainen viljayliherkkyys tai keliakia. En ole sitä sen kummemmin tutkituttanut, koska tiedän, että viljatuotteet aiheuttavat minulle kovia vatsaoireita, aknea, aivosumua ja nivelkipuja, joten en ole kokenut tarvitsevani diagnoosia tajutakseni, että on parempi pysyä pullasta ja ruisleivästä kaukana. Toisaalta sitten sokeri on… no onko se hyväksi kenellekään?

Ketoruokavaliossa on muutenkin monia sellaisia elementtejä, jotka ovat sopineet just minulle. Esimerkiksi se, että tykkään kokata ja tykkään käyttää aitoja raaka-aineita, siis esim. oikeaa kermaa kevytversioiden sijaan ja majoneesia eikä mitään lisäaineilla kyllästettyjä epämääräisyyksiä. Syön paljon kasviksia, joten esim. perunan ja pastan skippaaminen ei ole minulle ongelma laisinkaan ja rasvaisten juustojen, kuten homejuustojen, napostelu on enemmän kuin mieluisaa minulle. Ketodieetissä ihanaa on sekin, ettei rakkaudestani, punaviinistä, tarvitse luopua ja pihvin voi hyvällä omatunnolla paistella voissa.

Sit vielä se, mikä yllätti minut, että läskiä palaa paikoista, joihin ei ole tuntunut esim. liikunta tai täsmäjumpat auttavan laisinkaan. Itselläni se ongelmallisin kohta on aina ollut lantionseutu ja alavatsa, minne läskit kertyy ja ne näkyvät. Ketodieetillä huomasin kuitenkin, että siitä alavatsan läskistä on mahdollista päästä eroon ja aivan kuin läski olisi kirjaimellisesti sulanut sieltä hankalimmista paikoista.

Haastavinta on ehkä se proteiinien saaminen, koska vaikka rakastan liharuokia, olen eettisistä syistä hieman pyrkinyt lihansyöntiä vähentämään eikä ketoosi tykkää palkokasveista. Toinen haastavuus on pysytellä erossa banaaneista, joita olen käyttänyt paljon esimerkiksi leivonnassa. Mutta minäpä kerron teille, ja muistuttelen samalla itseäni, kuinka homma viimeksi toimi.

Oltuani pari viikkoa tosi tiukalla dieetillä, eli kun pystyin olemaan varma siitä, että kehoni on kulutellut hiilarivarastot loppuun ja saatoin olettaa olevani edes jonkintasoisesti ketoosissa, uskalsin esimerkiksi eräissä synttärijuhlissa syödä palan täytekakkua ja jos joinain päivinä asettamani 20g hiilihydraattia per päivä ylittyi enemmän kuin 10 grammaa, harrastin hieman rivakampaa lenkkeilyä, pyöräilyä tai siivousta. Nimittäin kun ihminen liikkuu, hän kuluttaa ensin ne hiilihydraatit ja vasta sitten tarttuu läskiä polttelemaan.

Tuolla keinolla minulta katosi parissa kuukaudessa fyysisestä olevaisuudestani kaksi vaatekokoa, olo oli mahtava ja mikä hulluinta, ne kilot pysyivät melko hyvin poissa siltikin, että en enää niin tarkasti kytännyt ruokavaliotani, istuin onnettomuuden vuoksi pari kuukautta pyörätuolissa ja söin masennuslääkkeitä, joiden olisi pitänyt turvottaa ja lihottaa.

Water Away

Masennuslääkkeiden vuoksi olin myöskin melko tarkassa terveysvalvonnassa eli minulta otettiin säännöllisesti verikokeita. Verikokeissa ei näkynyt mitään, mikä olisi viitannut siihen, että ruokavalioni oli joidenkin mielestä tappava. Veriarvot olivat koko ajan erinomaiset.

Mutta sitten tuli korona, minkä vuoksi jäi pois sosiaalinen elämä ja korkkarit, mekot ja muut vaihtuivat hyvin paljon anteeksi antaviin ulkoiluvaatteisiin, kotitrikoisiin ja maksimekkoihin. Ja sitten iski himo leipoa ja vähän lohtupastaa kokkailla ja tattaraa, nyt olenkin takaisin siinä, mistä joitain vuosia sitten liikkeelle lähdin. Itselleni ongelma on ehkä ollut sekin, että minulla on varsin hyvä yleiskunto ja liikun jonkin verran, joten hiipivää lihomista ei oikein edes tahdo huomata itse, mikä on ärsyttävää.

Olenko ylpeä itsestäni? No en takuulla ole. Mikään ei ole maailmassa niin typerää, kuin se, että ensin laihdutat ja olet siitä niin kauhean onnellinen, kun voit taas pukea yllesi niitä vaatteita, joihin haluat pukeutua. Ja sitten ihan vaan hölmöyttä ja hyväuskoisuutta luotat siihen, että eihän ne läskit enää takaisin tule ja eihän se nyt haittaa, että tänäänkin tuli puputettua banaanilettuja ja pitsaa niin, että päivän kalorit ylittivät kulutuksen ainakin 700 kcal verran.

Mutta, nyt me tarvitsemme onnistumisia, eikö? Minulla on vaatekaappi pullollaa aivan ihania vaatteita, joita olen kirpputoreilta vuosien varrella kerännyt, ja haluan päästä niitä käyttämään! Takana onkin nyt kaksi päivää ketodieettiä ja sen kunniaksi ajattelin julkaista tänne pari kuvaa lähtötilanteesta. Kuukauden päästä laitan sitten minusta samoissa vaatetuksia kuvat, niin voidaan porukalla arvioida, saiko tämä muikkeli mitään aikaan. Ainakin tuosta hiipineestä omenakeskivartalosta olisi kiva päästä eroon. Tuohan on aivan naurettavaa. 😀

Ensimmäisessä kuvassa kovasti rakastamani vintagetrenssi, jonka sovittaminen oli hieman masentavaa. Nimittäin vyötäröltä nappi meni just ja just kiinni, vyö ylsi nippanappa ympäri ja hartioista ja käsivarsista puristi niin, että hyvä kun veri pääsi kiertämään. Omg. Mitä olen mennytkään itselleni tekemään? 😀

Tässä toisessa kuvassa farkut, jotka joskus ostin kirppikseltä. Ne ovat miesten malliston farkut ja olivat minulle sellaiset pöhötyspäivän mukavat housut. Nyt ne eivät me edes kiinni.

Kuvissa loikoileva rekku on paras ystäväni, vanha ja umpisokea cavalierini.

Viimeisenä seurantaan valitsin saappaat, jotka menivät aikaisemmin ihan sujahtaen jalkaan ja kiinni, mutta nytpä vetoketju tyssäsi puoliväliin, tai ei edes siihen yltänyt. Tämä ei enää edes naurata.

Eli, nyt jäämme seuraamaan, kuinka hyvin pystyn kuukauden ajan noudattamaan jälleen sitä ketogeenistä ruokavaliota, ja nämä ylläolevat vaatekappaleet tulevat olemaan seurannan työkalut.

Mutta kertokaa ihmeessä, jos on kokemusta – hyviä tai huonoja – ketoilusta tai jos on vähän korona-aikana (mikä älytön tekosyy!) päässyt kiloja kertymään, tai ihan vaikka jotain muuta mieleen juolahtaa. Uskokaamme parempaan huomiseen tänäänkin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s