Kuinka elää kateuden kanssa?

Kuvaaja Meruyert Gonullu palvelusta Pexels

En tiedä, onko siinä perää, että kateus olisi suomalainen kansantauti, mutta se tiedetään, että kateus on ollut hyvin vahvasti esillä suomalaisessa uskomus- ja loitsuperinteessä jo kauan aikaa sitten. Kateita on paitsi loitsuamalla lähätetty muiden niskaan, niin loitsuilla on niiltä myöskin suojauduttu.

Katehia kaikki kansa,

velhoja joka veräjä.

Kateeksi kutsuttiin erityisesti huonoa onnea muiden osaksi loihtinutta noitaa, mutta kateeksi ajateltiin myöskin ne loitsuilla matkaan lähetetyt pahan ilman linnut, jotka toivat mukanaan epäonnistumisia ja huonoja aikoja. Pahalla silmällä katsojia pelättiin, ja se on liki universaali ilmiö, jota vastaan Välimeren maissa suojaudutaan otsikkokuvassakin näkyvillä, jokaiselle Kreikassa tai Turkissa matkailleelle turistikaupoista tutuilla amuleteilla.

Kateus vaikuttaa olevan suunnattoman inhimillinen tunne, jolla voisi kuvitella olevan jopa jotain merkitystä ihmiskunnan kehitykselle, niin sosiaalisen kontrollin kuin ihmisten kehityksenkin näkökulmasta.

Mutta nyt kirjoitan kuitenkin siitä kateudesta, joka pahimmillaan rikkoo ystävyys- ja sukulaissuhteita, aiheuttaa pahaa mieltä kaikille ja voi jopa kahlita ihmisen luovuutta ja pyrkimyksiä hyvään.

Minusta kateus on siksi suunnattoman kiehtova ilmiö, että minulla ei itselläni ole koskaan ollut sen suurempia kateuden tunteita kuin ehkä joku satunnainen ”minäkin haluan tuonne aurinkoon täältä räntäsateesta tarpomasta!”. Kuitenkin selkeästi kateudesta kumpuavaa käytöstä ja ajattelua näkee tosi paljon, se voi olla ihan sellaista yhteiskunnallista ajattelua, että naapurin Pena tienaa enemmän kuin itse, joten sitä tulee verottaa enemmän, jottei pääse liikaa vaurastumaan, tai nopeasti synnytyksestä palautunut nainen postaa kuvansa Instagramiin saaden ilkeiden kommenttien vyöryn niskaansa.

Itse näen kateuden olevan lyhyesti kuvailtuna mielensä pahoittamista toisen onnesta.

Wikipedia määrittelee kateuden näin:

Kateus on epämiellyttäviin ajatuksiin liittyvää oloa, joka voi ilmetä inhona, panetteluna ja vastoinkäymisistä iloitsemisena. Kateellinen ihminen ahdistuu muiden menestyksestä ja saattaa vaipua itsesääliin. Kateellinen kadehtii, vaikkei toisen onni olekaan itseltä pois ja rakastaa sitä, mitä muilla on.

Kateuteen liittyy hyvin usein kateutta tuntevan ihmisen huono itsetunto, tyytymättömyys ja terveen itsekunnioituksen puute. Onkin sanottu, että kateus ja narsismi ovat yllättävän lähellä toisiaan.

Usein kateelliset ihmiset elävät itse ihan hyvää elämää ja kateellisia voidaan olla jopa sille, joka on menettänyt kaiken. Tämä tuli hyvin ilmi jälleen kerran joulukuussa, kun lapsiperheeltä oli palanut omakotitalo ja he sitten saivat onneksi paljon apua ja tukea yksityisiltä ihmisiltä ja yrityksiltä. Se ei tietenkään kaikille sopinut, vaan asia synnytti kademieltä ja ilkeitä ajatuksia täysin ulkopuolisissa ihmisissä. Tuo on kärjistetty esimerkki, mutta kyllä sellainen toisen onnesta ilakointi on usein vähissä silloinkin, kun joku raivaa tiensä vaikeuksista voittoon. Siihen perustuu usein myöskin vaatimus menestyjän nöyryydestä.

Mutta mikä avuksi, jos kateus riivaa mieltä eikä oikein löydy kykyä iloita toisten ihmisten onnesta?

Minulla on muutama kateuden riivaama tuttu ollut elämässä ja heille olen siitä ihan ystävällisesti huomauttanut, että entä jos oman ja muiden päivän pilaamisen sijaan sanookin ääneen, että ”tuo sun uusi auto tekee minut niin kateelliseksi”? Ja se on oikeasti ainakin ulkoisesti auttanut heitä, koska sen jälkeen, kun sen kateuden tunteen sanoo ääneen, ei sitä oikein ilkeä enää sitten mielessäänkään lietsoa.

Valitettavan usein sitä kateutta tunteva ihminen ei kuitenkaan mikään maailman ihanin tyyppi ole. On tosi ikävää sanoa näin, mutta eihän ihanat ja hyvät tyypit ole pahansuopaisia ja ilkeitä, mitä kateudesta kärsivät ihmiset yleensä ovat. Tavallaan se kateus on tunteena niin ylivoimainen, että se rikkoo kulissit, vie kontrollin ja antaa todellisen luonteen pulpahtaa esiin.

Ihminen, joka kärsii kateudesta ja tunnistaa sen tunteen eikä siitä pidä, voi kyllä hankkiutua siitä eroon tai ainakin oppia hallitsemaan sitä. Minä luulen, että yksi hyvinkin tehokas keino on tarkastella itseä ulkopuolisena ja sanoa vaikka ääneen:

”Tuossa on ihminen, jolle tulee paska fiilis toisen ihmisen onnesta ja onnellisuudesta.”

Miltä se kuulostaa? Haluatko todella olla se tyyppi, joka inhoaa muiden onnea? Voitko pitää sellaista ihmistä hyvänä ihmisenä? Tuskin.

Toinen hyvä kikka silloin, kun naama menee happamaksi ja tunnet kateuden pistävän sielussa, on kysyä

”kuinka tuon ihmisen onni ja onnellisuus on minulta pois?”

ja sitten yritä vastata siiten kysymykseen mielessäsi. Tuskin keksit vastausta tyyliin ”Sirpan matka Balille on epäreilu, koska se vähentää minun onnellisuuttani.” Silloin jos todella ajattelet noin, suosittelen hankkiutumaan terapiaan ja miettimään sitä, onko siellä kateutesi ytimessä jotain muutakin, esim. jonkinasteinen häiriö persoonallisuudessa. Tuollainen ajattelu on nimittäin pahasti kieroutunut ja epäreilua muita kohtaan.

Kolmas neuvo on kiitollisuuden opettelu. Kateellinen ihminen on usein kiittämätön siitä, mitä on. Kiittämättömyys tekee onnettomaksi ja saa ihmisen kiinnittämään huomion siihen, mitä muilla on ja mitä itsellä ei. Jos tuollaisia ongelmia itsestään löytää, niin kannattaa vaikka lukea tämä vanhempi postaukseni aiheesta.

Entä sitten, jos kohtaa kateellisuutta?

Miesystävälläni menee varsin hyvin elämässään; on omaisuutta, varallisuutta, hyvä työ ja lisäksi vielä maailman upein naisystävä (heh heh) ja hän on ottanut sen linjan, että kellä onni on, se onnen kätkeköön. Hän ei juurikaan harrasta somettamista, ei halua mitenkään olla julkinen ihminen ja hän vaan haluaa nauttia elämästään ilman mitään draamaa. Tuo on yksi tapa vältellä niitä ilkeämielisiä ihmisiä, jotka tykkäävät kateudellaan aiheuttaa mielipahaa ja jopa tuhota toisen onnea.

Minäkin olen kohdannut kateutta, vaikka en aina ihan ole ymmärtänyt, mistä kukaan minulle kateutta voisi tuntea. Itse olen oppinut puolestani olemaan välittämättä tai jopa naureskelen selkeästi kateudesta kumpuaville reaktioille. Minä olen sen päättänyt, että en rupea onnea ja onnellisuutta piilottelemaan siksi, että joku ei sitä kestä. Siitä syystä olen myöskin valinnut sen tien, että kateutta, joka on yleismaailmallinen ja yleisinhimillinen vitsaus, on tiettyyn pisteeseen asti siedettävä.

Jos jonkun kateudesta kumpuaa oikeasti loukkaavaa tai jopa haittaa aiheuttavaa käytöstä, niin silloin lääkkeenä on lievemmässä muodossa se, että sanoo suoraan kadehtijalle tämän käytöksen olevan selkeästi kateudesta kumpuavaa ja todella rumaa käytöstä. Jos taas kateus aiheuttaa pahaa mieltä merkittävämpää haittaa, niin rikosilmoitus. Olipahan kateus kuinka yleisinhimillinen piirre tahansa, ei sillä voi ihan mitä vain perustella eikä sen kautta toisten ihmisten elämää kontrolloida.

Loppuun haluan kuitenkin vielä todeta, että kateudella on myös hyviä piirteitä. Olen huomannut, että hyvin kunnianhimoiset ja menestyneet ihmiset, varsinkin miehet, saavat pienestä kateuden tunteesta (jota tosin eivät koskaan ääneen sano) ainoastaan bensaa liekkeihin. Eli se pieni kateus saa tavoittelemaan vielä enemmän. Minä itse asiassa ottaisin mielelläni ripauksen tuollaista kateutta ja olen sitä jopa yrittänyt itsessäni hieman herätellä, huonolla menestyksellä tosin.

Kattava valikoima tuotteita kauneuden, terveyden ja seksuaalisen hyvinvoinnin edistämiseen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s