Bongaa Tallinnan kummitukset – tein valmiin kiertokävelyohjelman

Kun tyttäreni oli pienempi, asuimme pääkaupunkiseudulla ja vietimme parin vuoden aikana tosi paljon aikaa Tallinnassa. Meillä oli tuttavan kautta siellä asunto käytössämme, joten viikonloppuisin häippäsimme useamman kerran kuukaudessa Tallinnaan.

Vanhakaupunki tulikin hyvin tutuksi ja edelleenkin sillä on aivan erityinen paikka sydämessäni. Rakastan kuljeskella Vanhankaupunkin katuja, käydä juomassa kahvia tai lämmintä viiniä jossain pikkuisessa kahvilassa ja nauttia tunnelmasta, joka on sekoitus myöhäiskeskiaikaista romantiikkaa ja modernin Viron kansallista ylpeyttä.

Niinä aikoina, kun muksuni oli pieni, oli keksittävä keinoja, joilla sain hänet inspiroitumaan Vanhankaupungin kiertelystä. Muutenhan hänen lempparia olisi ollut lähinnä Ülemisten ostoskeskuksen lelukauppoihin rahojeni tuhlaaminen, mutta onneksi sain hänet kummitustarinoilla innostumaan Vanhankaupungin estetiikasta ja tunnelmasta jopa niin, että hän saattoi ihailla jotain rakennuksia pitkiä aikoja eikä ollut mitään ongelmaa viedä häntä pieniin museoihin ja torneihin kiertelemään.

Koska nyt taas uskaltaa matkoja suunnitella ja varmasti monelle lapsiperheelle tuo Tallinna on se, jonne talvilomallakin reissuja suunnitellaan, niin haluan jakaa parhaat kummituskohteet ja -tarinat muillekin antamaan hieman uudenlaista näkökulmaa Tallinnaan ja toisaalta, ehkä näiden kautta ne muksutkin innostuvat Tallinnan historiasta ja vanhan kaupungin kiertelystä. Eikä nuo tarina innosta vain lapsi, vaan itse olen tuttavaporukoille vetänyt ”kummituskierroksia” saaden aikuisetkin innostumaan aivan uudella tavalla Tallinnasta.

Yritän listata kummituspaikat sellaiseen järjestykseen, että jos lähtee etenemään suomalaisille tutulta Viruportilta (eli sieltä Viru hotellin suunnalta), niin paikat ovat loogisessa ja mukavasti seurattavassa järjestyksessä niin, että tuota listaustani on helppo puhelimestakin lueskella matkan varrella.

Tässäpä teille siis…

Mielettömän jännä kummituskävely Tallinnassa

II Draakon Kun on käppäillyt turistimassojen halki Raekoja Platsille, kannattaa piipahtaa Raatihuoneen uumenista löytyvässä keskiaikaisessa kapakassa, III Draakonissa. Vaikkei siellä juuri kummituksia pyöri, niin tunnelmaan pääsee takuulla. Jo pelkästään kapakan emännän kanssa asiointi on elämys eikä hinnat päätä huimaa. Ruoka maksaa 1-3 euroa ja juomat tuplasti sen. Suuresta puupöntöstä saa asiakas ilmaiseksi onkia itselleen suolakurkkuja, jos siinä onnistuu. Itse olen tykännyt tuolla käydä juomassa jotain lämmintä (hõõgvein eli hehkuviini on talviaikaan aina hyvä valinta!) ja todella hyvää hirvikeittoa sieltä myöskin saa. Muksuille on tarjolla mm. marjamehuja. III Draakon on itselleni ollut tuon vanhankaupungin ”turistirysäalueen” suosikkipaikkoja jo vuosia.

Rataskaevu 16

Raekojaplatsin vasemmasta reunasta (siis kulkusuunnastamme katsoessa) lähtee katu nimeltä Dunkri, joka johtaa pienelle aukiolle, jonka keskellä on vanha kaivo. Kaivo on jo sellaisenaan mielenkiintoinen, mutta kun kaivolta kohottaa katseensa Rataskaevu 16 ylimmän kerroksen vasemmanpuoleiseen ikkunaan, herää paljon kysymyksiä. Tuon ikkunan voi vaikka Google mapsin streetviewsta nähdä.

Tarina kertoo seuraavaa: Kauan aikaa sitten tuossa talossa eleli mies, joka oli ajautunut rahavaikeuksiin. Eräänä päivänä hänen luokseen saapui tuntematon henkilö, joka ehdotti, että jos mies antaisi järjestää juhlat talon yläkerrassa, hän saisi siitä palkkioksi pussillisen kultakolikoita. Totta kai talon omistaja siihen suostui ja vuokrasi yläkerrasta huoneen juhlia varten.

Kun juhlat olivat käynnissä, tuli talon omistaja hieman uteliaaksi ja hän hiippaili yläkertaan vakoilemaan, millaisista juhlista oli kyse. Hän kurkisti vuokraamansa huoneen oven avaimenreiästä sisään ja järkyttyi näkemästään. Huoneessa oli käynnissä hääjuhla, mutta kauniin morsiamen lisäksi huoneessa ei ollut muita kuin hupullisiin kaapuihin pukeutuneita sarvipäisiä hahmoja ja sulhanen, joka oli itse piru.

Talon omistaja säikähti niin, että hänen hiuksensa muuttuivat valkoisiksi ja hän säntäsi alakertaan piiloon. Kauhistunut omistaja pohti kuumeisesti, kuinka selvitä tilanteesta, mutta kun päivä nousi, katosivat juhlat ja juhlavieraat kuin savuna ilmaan.

Helpottunut talon omistaja luuli homman olevan sillä selvä, mutta pirupa palasi monena yönä yläkerran huoneeseen juhlimaan, eikä omistaja keksinyt muuta ratkaisua kuin muurata tuon huoneen oven umpeen. Edelleenkin tänä päivänä tuon kummallisen ikkunan takana on umpeen muurattu huone, josta kerrotaan öisin kuuluvan juhlimisen ääniä.

Vinkki. Tuossa Rataskaevun aukiolla on varsin edullisia kivoja huoneistoja. Kerran olemme tyttäreni kanssa sellaisessa majoittuneen, mikä oli aika jännää, koska olohuoneen ikkunaa vastapäätä oli juuri tuo pelottava Rataskaevu 16 ikkuna.

Lühike jalg ja Tallitorn

Rataskaevun aukiolta (katse Rataskaevu 16) käännytään vasemmalle ja seuraavasta risteyksestä oikealle, jolloin ollaan kadulle nimeltä Lühike jalg. Katu muuttuu portaikoksi ja oikealla puolella on käynti muurin läpi ja portti. Tässä kannattaa pysähtyä hetkeksi sillä tuo portti on varsin mielenkiintoinen osa Tallinnan historiaa. Aikoinaanhan itse Tallinna (alakaupunki) oli porvariston ja käsityöläisten hallinnassa ja Toompea, jonne tuo portti johtaa, oli milloin minkäkin hallitsijan, vasallien ja feodaaliruhtinaiden hallussa. Nämä kaksi maailmaa elivät hyvinkin erillään toisistaan ja tuo portti oli öisin visusti suljettuna, sillä puolin ja toisin tehtiin mielellään monenlaista kiusaa ja tihutöitä toisten alueille.

Portin kohdalla tai sen vieressä oikealla on nykyään (Google mapsin mukaan) jokin vaatekauppa, mutta aikaisemmin siinä on ollut kahvila, jonka alakerrassa on kerrottu nähdyn oudon tumman hahmon kulkevan seinien läpi. Kävin usein tuossa kahvilassa ja mikä oli hieman kuumottavaa, kahvilan vessa sijaitsi siellä alakerrassa.

Lühike jalg jatkuu kunnes vastaan tulee pieni portti, jonka yläpuolella lukee kyltissä Neitsetorn ja Taani kuninga aed (Tanskalaisen kuninkaan puutarha). Portin jälkeen avautuu aukio, jonka reunustalla on kolme mielenkiintoista tornia. Huomio kiinnittyy varmaasti myöskin munkkipatsaisiin. Niiden merkitys avautuu ehkä myöhemmin.

Ensimmäinen torneista on Tallitorn, joka toimi 1600-luvulla vankilana. Sinne joutui myöskin kaupungin yläluokkaan kuuluneen perheen vesa, Hans von Gerten. Kävi nimittäin niin, että hän oli nuoren rakkauden huumassaan luvannut eräälle tytölle naida hänet, mutta rakkaus lakastui ja Hans yritti luikerrella tilanteesta eroon. Tytön perhe kuitenkin syytti Hansia tyttären kunnian loukkaamisesta, ja niin nuori Hans tuomittiin lyhyeksi ajaksi vankeusrangaistukseen.

Hansin perhe teki parhaansa, että pojan vankeusrangaistus sujuisi mukavissa merkeissä. Hänelle toimitettiin hyvää ruokaa ja viiniä, ja mamma von Gerten vietti paljon aikaa poikansa seurassa. Poika kuitenkin kaikista edustaan huolimatta rukoili, että saisi vaihtaa vankilaa ja hänen äitinsäkin koki vankilassa epämieluisia kokemuksia, mistä syystä lopulta alettiin tutkia syytä sille, miksei Hans juuri tuossa vankilassa viihtynyt. Hansin seuraksi lähetettiin palvelija, joka ei ehtinyt viettää vankilassa kuin yhden yön, kun hän ilmoitti, ettei siellä enää halua olla. Tornissa nimittäin kummitteli punaisena hohkava luuranko, joka kolisteli yöt pitkät ketjuja ja kuljeskeli seinien läpi. No eihän tuollaisia väitteitä kukaan vakavasti tahtonut ottaa, mutta Hansin perhe piti niin paljon meteliä aiheesta, että lopulta eräs kaupunginvaltuutettu päätti ottaa asiasta selvää. Hän tyhjennytti Tallitornin vangeista ja yöpyi vankilassa yksin. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtui, mutta rohkea valtuutettu löydettiin aamulla koomaan vaipuneena ja hän kuoli pari päivää myöhemmin.

Neitsetorni, Kiek in de kök ja Bastionin tunnelit

Kun Tallitorn oli miesvankila, toimi Neitsitorni naisvankilana, ainakin legendan mukaan. Neitsitornin nimen on nimittäin uskottu olevan ironinen, sillä suuri osa siellä vankeina olleista olisi ollut ns. huonoja naisia, eli prostituoituja. Ilmeisesti kuitenkin tuo 1300-luvulla rakennettu torni on saanut nimen sen rakentajan mukaan eikä siellä ole koskaan naisvankeja pidetty. En tiedä, kumpi tarina on totta, mutta ainakaan Neitsitornin kummitus ei ole nainen. Nimittäin Neitsitornissa kerrotaan kummittelevan mieshahmo, joka on hyvin perso alkoholille. Hänet onkin tavattu useimmiten tornin kahvilan varastona toimivassa kellarissa, jossa on iät ja ajat säilytetty alkoholijuomia.

Minun mielestäni mielenkiintoisin Tallinan torneista on Kiek in de kök, jossa todellakin kannattaa vierailla. Tuo vanha tykkitorni on saanut nimensä siitä, että sieltä ovat sotilaat kurkkineet alapuolella sijaitsevien porvariston talojen keittiöihin, eli nimi tarkoittaa kurkistus kyökkiin. Tornissa sijaitsee tosi mielenkiintoinen museo, joka viihdyttää niin muksuja kuin aikuisiakin, joten sinne kannattaa käydä tutustumassa.

Vaikka itse torni on tosi mielenkiintoinen, on sen alla jotain häkellyttävää. Nimittäin sieltä alkaa 1600-1700-luvuilla rakennetut Bastionien tunnelit. Kyseessä on Ruotsin vallan aikana osaksi puolustusjärjestelmää rakennettu käytäväverkosto, jonne pääsee opastetuilla kierroksilla tutustumaan. En nyt sen kummemmin ala Bastionien tunneleista kerotoilemaan, mutta suosittelen isosti ja liittyy kummituksiin siinäkin mielessä, että minä olen siellä nähnyt ihan oikeasti tumman hahmon kulkemassa käytävän poikki kohdassa, jossa sen ei olisi pitänyt olla mahdollista. Oliko kyseessä joku yläpuolisten tornien ikuisista asukkaista vaiko kenties vainojen tai rakennustöiden vuoksi sinne kuollut, sitä en ehkä koskaan saa tietää.

Neitsitorni, Kiek in de kök ja Tallitorni muodostavat kokonaisuuden ja Kiek in de Kökistä pääsee myöskin Tallitorniin muurien päällä kulkevia yhdyskäytäviä myöten. Tallitornin huipulla on ihastuttava kahvila Dannebrog, jossa olen joskus aamulenkilläkin kahvilla piipahtanut.

Tästä kokonaisuudesta lisätietoa löytyy täältä.

Toompea

Toompean kukkula hallitsee seutua eikä mikään ihme, että siihen liittyy paljon tarinoita. Kansallistarustossa elää vahvana kertomus Toompean synnystä. Kuningas Kalev kuoli ja hänen vaimonsa Linda päätti suuren surunsa keskellä rakentaa puolisolleen maailman mahtavimman röykkiöhaudan. Omin kätösin Linda kantoi rakkaan miehensä haudalle suuria kivenmurkuloita ja siksi Tallinnan vanhimpana nimenä tunnetaankin Lindanisse eli Lindannänni. Rakennuksen aikana kävi kuitenkin pieni vahinko ja eräs suuri kivi vieri kauas eikä Linda sitä jaksanut sieltä enää kuljettaa miehensä haudalle. Pettyneenä hän istahti kivelle ja itki katkeraa itkuaan niin kauan, että hänen kyynelistään syntyi Ülemistejärvi. Järveen asettui asumaan hahmo, joka tunnetaan Ülemisten ukkona. Kerrotaan, että Ülemisten ukko kysyy tallinnallaisilta kerran vuodessa, että joko kaupunki on valmis. Siihen täytyy vastata, että ei tietenkään ole, sillä sinä päivänä, kun kaupunki on valmis, irroittaa Ülemisten ukko Lindalta vierähtäneen, järveä patoavan kiven paikaltaan ja hukuttaa koko Tallinnan tulvavesien alle.

Mutta itse Toompeaan. Paikalla, jossa on nykyäänkin Toompean linnana tunnettu Viron parlamentti, on sijainnut linna aina 1200-luvun lopulta asti, ja varmasti sitä ennen jo varhaisempia virolaisia mäkilinnoituksia. Parlamentissa toimivat poliitikot ovatkin valitelleet rakennuksessa sattuvista ja tapahtuvista ilmiöistä, kuten kolinasta, itsekseen liikkuvista ovenkahvoista ja oviin koputteluista. Toompean linnan sisäpihalla on rakennus, joka on myöskin vankilana toiminut ja siellä on kidutettu ihmisiä, joten ei ole ihme, jos parlamentissa kummittelee.

Toompealla asustelee useitakin kummituksia, joista on mainittava Toom-Kooli 13:n rakkaudessa pettyneet piikatytöt. Molempien rakkaussuhteet tuolloin rakennusta isännöitsineen Uexküllien aatelissuvun poikiin päättyivät traagisesti. Toom-Kooli 13:ssa kummitteleekin tiettävästi kaksi naishahmoa, toinen harmaapukuinen ja kolisteleva, toinen mustapukuinen, mutta rauhallisemmin kadotetun rakkauden perässä vaelteleva.

Toompean kummituksista pitäisi ihan kirjoittaa oma postauksensa, sillä siellä kummituksia riittää, onhan Toompea kuitenkin ollut vallan, suurien tunteiden ja taistelujen kohde vuosisatojen ajan.

Tallinnan kuuluisin kummitus ja Boga Pott

Vuonna 1233 monenlaisten poliittisten käänteiden seurauksena Tallinnassa käytiin Kalparitariston ja Paaville uskollisten vasallien välinen kamppailu, jonka seurauksena tapettiin myöskin joukko Tallinnassa toimineita dominikaanimunkkeja. Tarinoiden mukaan yksi tapetuista munkeista, tai itse asiassa hän oli vasta munkkikokelas, oli nimeltään Justinius ja hän on luultavasti Tallinnan kuuluisin kummitus.

Justiniuksen kerrotaan olleen alkujaan pyövelin oppipoika, joka kuitenkin koki tuon työn olevan vastoin arvojaan, joten hyvittääkseen vähäisetkin pyövelikokemuksensa synnit, hän päätti ryhtyä munkiksi. Koska munkin ura loppui jo ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan, jäi Justiniuksen levoton henki kulkemaan pitkin yläkaupungin katuja. Aivan erityisesti hänestä on havaintoja Lühige jalg’n ja Pikk jalg’n väliseltä alueelta.

Tässä vaiheessa kannattaakin sieltä Toompealta suunnata Pikk Jalg-kadulle, jonka Toompealta pois päin kuljettaessa oikealta puolelta juuri ennen sitä aikaisemmin kertomaani ylä- ja alakaupungin välistä porttia sijaitsee ihastuttava kahvila nimeltä Bogapott. Kahvilassa kannattaa pysähtyä virkistäytymään, sillä sen lisäksi, että Bogapott on hyvin sympaattinen paikka, on se myöskin munkki Justiniuksen kantakapakka.

Justiniuksen tiedetään mm. ärtyvän kovasti siitä, jos ulkopöydissä on kukkasia maljakossa. Jotkut asiakkaat ovat jopa nähneet, kuinka tuntematon voima on kiskassut maljakosta kukat ilmaan ja paiskannut ne maahan. Muutoin Justinius-kummitusta pidetään jopa hyväntahtoisena hahmona, joka on vaan jäänyt vaeltelemaan levottomana, koska ei saanut eläessään syntejään sovitetuksi.

Tuosta, aavedatamaisesti kutsuttuna, hotspotista, eli Lühige jalg’n ja Pikk jalg’n väliseltä alueelta on vielä kerrottava, että Lühikese jala väravatornissa on nähty vähän vaikka mitä. Kyseessä on siis juuri se torni, jonka alaosan halki kulkee porttiholvi Toompean puolelle. Useat ovat mm. nähneet munkin, joka on polvistuneena rukoillut krusifiksin edessä, tanssivia ja leijuvia munkkeja, seinään ilmestyviä julmapiirteisiä kasvoja ja erikoisimpana tornin halki hitaasti leijuvia hansalaivoja.

Pikk ja Pitkäjalanportti. Kuva Maria Geller / Pexels.

Alakaupungin henget ja nunnat

Pikk jalgaa pitkin kannattaa jatkaa matkaa kohti alakaupunkia. Ala- ja yläkaupungin rajalla olevalla portilla voi vielä olla mahdollisuus nähdä munkkikummitus, sillä yhden sellaisen tiedetään tuolla portilla liikkuvan.

Heti portin jälkeen tulee kääntyä vasemmalle (Nunne) ja siitä seuraavasta oikealle (Lai). Jonkinlaisen matkan päässä tulee vasemmalle risteys Suur-Kloostri, jonka varrelta löytyy Kustaa Aadolfin koulu (Gustav Adolfi Gümnaasium), joka on muuten Viron vanhin yhtäjaksoisesti toiminut koulu. Se perustettiin vuonna 1631.

Mutta ennen tuota koulua alueella sijaitsi ilmeisesti jo 1249 perustettu sistersiläisnunnien Pyhän Mikaelin luostari. 1970-luvulla aluella tehtiin remonttitöitä, missä yhteydessä löydettiin nunnien hautausmaa. Nunnat kaivettiin haudoistaan esiin ja haudattiin uudestaan toisaalle. Siitä eivät nunnat vissiin tykänneet, sillä aiemmin rauhalliset nunnien henget aktivoituivat. Koulurakennuksen sisällä onkin tapahtunut monenlaista pelottavaa ja kummaa, mm. eteispeilin tiedetään hehkuvan omituisesti, oppilaat ja koulun henkilökunta ovat kuulleet kirkonkellomaista kilkatusta ja henkiolennoista on jopa näköhavaintoja.

Suur-Kloostrilta palataan takaisin kadulle Lai, jota jatketaan vielä hieman kunnes vastaan tulee osoite Lai 29. Talo tunnetaan nimellä Hueck House ja siihen liittyy varsin erikoinen tarina.

1400-luvulla Tallinnassa vaikutti radikaalimunkki nimeltä Johann von Hilten, joka asusteli varakkaan kauppiaan Hermann Greven vieraana. Graven tytär Margarete oli rakastunut erääseen bremeniläiseen kauppiaaseen, mutta Margareten perhe ei tuota rakkautta hyväksynyt. Vuonna 1464 Tallinnaa koetteli paha ruttoepidemia, joten aika oli suotuisa kohuille. Yhden sellaisen aiheutti munkki von Hilten, joka järjesti Margaretelle ja tämän bremeniläisrakkaalle salahäät. Erikoiseksi kuvion tekee se, että munkki oli itse rakastunut nuoreen Margareteen ja hän oli kirjoittanut tytölle intohimoisia rakkauskirjeitä omalla verellään. Tyttö ei kirjeistä lämmennyt, joten munkki von Hilten päätti antaa nuorelle parille pienen näpäytyksen.

Hermann Grave oli avioliiton vastustuksesta huolimatta antanut myötäjäiset ja vuokrannut Lai 29:n talon Margareten sulhaselle. Katkeroiduttuaan torjunnasta munkki von Hilten kuitenkin sai puhuttua Graven perumaan niin myötäjäiset kuin vuokrasopimuksenkin, mikä varmasti hankaloitti Margareten ja tämän sulhasen elämää suuresti.

Von Hilten joutui myöhemmin kyllä itsekin hankaluuksiin, sillä hänet vangittiin katolisen kirkon toimesta ja hän kuoli Eisenachissa Saksassa, mutta jotain jäi Hueck Houseen, ja jotkut epäilevät siellä kolistelevan Margareten kiukkuisen hengen.

Vaimu-katu

Lai 29:stä kun kävelee hieman takaisin tulosuuntaan, löytyy melko heti vasemmalla pikkuinen katu nimeltä Vaimu (suomeksi henki).

Ei ole oikein selvissä se, mikä tuossa kadussa on niin kammottavaa, mutta vahvahti sen pelottavuuteen uskotaan, ja on uskottu jo kauan. 1600-luvulla saksalaiset antoivat sille nimen Spukstrasse, myöhemmin venäläiset nimesivät kadun Strashnaya ulitsaksi, mikä tarkoittaa pelottavaa katua. Yhteen aikaan kaupungin kuvernööri olisi halunnut vaihtaa kadun nimen Pahaksi, mutta asukkaat vastustivat sitä. Neuvostoliitto vaihtoi kadun nimen Vanaksi (vanha) taikauskovastaisuudessaan, mutta kun Viro uudelleen itsenäistyi, sai katu takaisin alkuperäisen nimensä Vaimu.

Vaimu on jännä katu. Siinä on todellakin jotain hyytävää ja ainakin itselläni mielikuvitus lähtee laukalle heti, kun olen lähelläkään Vaimua.

Kummituskohteita olisi kyllä vielä vaikka kuinka, mutta eiköhän tämä nyt tältä erää riitä. Jos tuon koko reissun kävelee halki ja käy paremmin joihinkin kohteisiin tutustumassa, niin kyllä siinä äkkiä useampi tunti kuluu ja takuulla muksuillekin illalla unet maistuu.

Loppuu pienenä vinkkinä, että siinä Rataskaevu 16 alakerrassa sijaitsee vanhan kaupungin parhaaksi ravintolaksi tituleerattu Rataskaevu 16-niminen ravintola. Vaimu-kadulta kun jatkaa Pikkiä pitkin takaisin Toompealle päin, tulee Rataskaevu-katu vastaan vasemmalla. Risteyksessä on muuten kiva pieni ruokakauppa.

Jos kuka käy kierroksen tekemässä tai jotain mieleen juolahtaa, niin kommentoikaa alle. Ja tää kirjoitus vei sen verran aikaa, kun tarkistelin yksityiskohtia, että arvostan kovasti, jos tätä jaatte tuttavillennekin.

Aitäh!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s