Amber Heard vs. Johnny Depp – surullisen tarinan surulliset seuraukset.

Amber Heard ja Johnny Depp ovat menettäneet kaiken intimiteetin viimeisten viikkojen aikana hämmentävää oikeustaistoa käydessään. Some-väki on saanut aivan uudenlaisen tosi tv:n seuratakseen ja kun Ukrainan presidenttiin kohdistunut akuutti kuoleman mahdollisuus on väistynyt, on aamuinen Vieläkö Zelenskyi on elossa -tsekkaus vaihtunut Mitä hullua nyt Deppin ja Heardin yksityiselämästä on paljastunut -katsaukseen.

Minä en tässä postauksessa lähde yksityiskohdilla elostelemaan laisinkaan. Niitä on netti täynnä. En ole myöskään kyseisen pariskunnan edesottamuksia aiemmin seurannut, joten tietämykseni perustuu pelkästään siihen, mitä nyt on oikeudessa ja sen myötä somen päivitysten kautta noussut esiin, joten minkään sortin asiantuntijuutta heidän elämäänsä koskien minulla ei ole.

Mutta ajatuksia tuo tapaus on herättänyt paljon, ja niistä muutaman sanan haluan tänne kirjoittaa.

Minun tajuntani tämän tapauksen suhteen laajeni eilen, kun törmäsin Tiktokissa ajatukseen siitä, että kun kaksi ongelmaista ihmistä kohtaa toisensa, voi jälki olla katastrofaalinen. Vaikka aiemmin olinkin vahvasti sitä mieltä, että Johnny Depp hakee tavallaan oikeutta paitsi itselleen niin myöskin kaikille narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivien uhreille, aloin tuon ajatuksen jälkeen pohtia asiaa hieman laajemmin.

Minä tunnen syvää surua tapauksen molempien, tai kaikkien, osapuolten puolesta. Olipa totuus siellä taustalla mikä tahansa, ovat he molemmat uhreja. Se käsitys, mikä minulle on muodostunut, on se, että Johnny Depp on henkisen ja fyysisen parisuhdeväkivallan uhri ja lisäksi hän on sen yleisen ajatuksen uhri, että parisuhdeväkivallassa mies on syyllinen jollei toisin todisteta.

Kuitenkin Amber Heard myöskin uhri. Hän on omien hoitamattomien ongelmiensa uhri ja sen vaikutukset tulevat olemaan todella karut ja pitkäkestoiset. Työura häneltä on varmasti nyt mennyt. Hänellä on pieni lapsi, joka luultavasti menettää jollain tasolla äitinsä, sillä kyllähän tuo kaikki vaikuttaa Heardin mahdollisuuksiin toimia äitinä. Sitä me emme tiedä, kuinka sekaisin Heard tällä hetkellä on ja tulee olemaan, nöyryytettynä ja kaiken menettäneenä. Johnny Depp on ollut ehkä siitä onnellisemmassa asemassa, että hänellä on ollut kaikesta huolimatta ympärillään paljon ihmisiä, jotka ovat uskoneet ja luottaneet häneen, mutta kuka tämän jälkeen enää ottaa Amber Heardia tosissaan? Kuka edes lähipiiristä?

Tuollainen maailman romahtaminen on tietynlaisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivälle aivan suunnattoman rankka kokemus. On nimittäin jopa todennäköistä, että se todellisuus, jonka Amber Heard on ympärilleen luonut, on hänelle niin totta kuin vesi on märkää. Voi olla, että hän on valheidensa myötä oppinut näkemään itsensä uhrina ja hänen identiteettinsä on vahvasti uhriuden muokkaama. Kaikenlainen esiintymisen sekavuus johtuukin ehkä siitä, että hän joutuu valheiden päälle kertomaan valheita, mikä on asettanut hänet kasvokkain sen oman epätodellisen maailmansa kanssa.

Olipa totuus tuon tapauksen taustalla mitä tahansa, on minun mielestäni myöskin surullisella tavalla mielenkiintoista se, että selvästi ihmisten reaktioihin vaikuttaa tämän hetken maailman voimakas hyvä vastaan paha -tilanne, vaikka parisuhdeongelmissa asiat eivät monesti niin mene. Kuten olen kertonut, on minullakin ne omat kokemukseni: todella vaikea parisuhde, josta irtautuminen oli hyvin vaikeaa ja kun irti pääsi, ei toipumista voinut tehdä rauhassa, kun toinen osapuoli jatkoi sotaansa levittelemällä rumia juttuja ja valheita, ja niihin uskoneet jatkoivat asioiden vatvomista ja minun syyllistämistä. Kuitenkaan asiat eivät ole mustavalkoisia. Olisin voinut jatkaa sitä kylmää sotaa levittelemällä omia juttujani. Tai olisin voinut käydä omia virheitäni muiden kanssa läpi, heidän, joille asiat eivät edes kuuluneet. Minä pysyin kuitenkin hiljaa, koska en ole sellainen ihminen. Siitä kärsin varmasti edelleen, koska tiettyjen ihmisten mielissä sen toisen osapuolen väitteet olivat totta ja ovat edelleen. Kuitenkin totuus on se, että täysin vääränlaisen, ehkä jopa mieleltään sairaan ihmisen kanssa parisuhteessa ollessa myöskin sen heikomman mieli vääristyy eikä lopulta kenenkään käytös ole enää normaalia.

Kun mietin todella vaikean suhteen jälkeen epäonnistuneita seurusteluyrityksiä, niin kaikki ne vanhat ongelmat olivat niissä mukana kummittelemassa eikä varmasti niiden lyhyiden suhteiden toisilla osapuolilla ole kauhean mairitteleva kuva minusta. Ihmissuhteisiin liittyvillä tarinoilla on aina monta puolta, ja se on hyvä muistaa.

Koska tarinoilla on aina monta puolta ja koska ihmisten ongelmakäyttäytyminen pääsee valloilleen otollisessa olosuhteessa, ja koska Amber Heard on selvästikin mieleltään jollain tavalla sairas tai vaurioitunut, on ehkä pilkka häntä kohtaan hieman rankka lähestymistapa. Itse toivonkin, että jos se on mahdollista, niin oikeus määrää Amber Heardille pitkäkestoista terapiaa, jossa paneudutaan mahdollisiin persoonallisuuden häiriöihin, koska se on oikeudenmukainen tapa tuoda oikeutta ihan kaikille.

Tapausta seuranneille toivon puolestani myötätuntoista mieltä, vaikkei se ole helppoa. Nyt jo Depp on varmasti saanut nimensä puhdistettua, vaikka sieltä on hänen kannaltaan rumiakin asioita paljastunut. Kuitenkin me jo tiedämme paljon enemmän, mitä on tapahtunut ja miksi. Aivan varmasti hänkin on tuossa suhteessa sekoillut, mutta kuten sanoin, ihmisten ongelmat nouseva pintaan otollisissa olosuhteissa.

Lopuksi jälleen kerran muistutan, että jos elät parisuhteessa, joka aiheuttaa pelkoa ja todella pahaa oloa ja jossa on fyysistä tai henkistä väkivaltaa, apua on saatavilla. Esimerkiksi Nollalinjalta saa apua nopeasti.

Pitäkää itsestänne huolta, myös parisuhteessa!

Helena

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s