Lannistava huijarisyndrooma

Olet innoissasi valmistellut jotain asiaa. Olet saanut ideallesi kannatusta ja olet varma, että olet tekemässä jotain mielettömän hienoa. Sinut on kutsuttu puhumaan asiasta, josta sinulla on paljon tietoa ja sanottavaa. Ja sitten se iskee. Huijarisyndrooma!

  • Alkuun pieni yhteistyömainos, koska tämä tarjous on niin loistava, etten voi sitä olla markkinoimatta: Telia tarjoaa nimittäin liittymän ostajalle 30 euron lahjakortin Lidliin ja C Moren super edullisesti käyttöön. Tarjoukseen pääsee TÄSTÄ linkistä! (<- affiliate-markkinointia, eli saan provikat.)

Mikä on huijarisyndrooma? Lyhyesti: se on se tunne, joka saa sinut uskomaan, että kaikesta tekemisestä, kokemuksesta ja jopa asiantuntijuudesta huolimatta oletkin huijari, joka ei ole ollenkaan niin hyvä kuin mitä muut saattavat uskoa.

Kuulostaako tutulta?

Minua vaivaa huijarisyndrooma. Se varjostaa suurinpiirtein ihan kaikkea, mitä olen elämässäni tehnyt ja mitä tällä hetkellä teen. Minun on esimerkiksi hyvin vaikea rakentaa itselleni Linkediniin profiilia, koska minusta tuntuu, että kaikki, mitä itsestäni kertoisin, olisi jonkinlaista huijaamista, vaikka ne olisivatkin ihan totta. Minä en ole koskaan tykännyt muutenkaan kertoa osaamisestani tai tekemisistäni tuosta samasta syystä, ja olenkin oppinut vähättelemään omia taitojani. Kehujen vastaanottaminen tuntuu hyvin kiusalliselta ja vielä kiusallisemmalta se, jos joku kysyy neuvoa jostain asiasta, josta saatan tietää todella paljon.

Huijarisyndroomaan liittyy hyvin usein myöskin perfektionismi. Huijarisyndroomasta kärsivä ajattelee helposti, että hänen on oltava täydellinen, että voi uskottavasti esimerkiksi myydä osaamistaan muille. Siitä aiheutuu se, ettei koskaan ole tarpeeksi valmis loistaakseen, eikä todelliselle kehitykselle jää tilaa.

Koska huijarisyndroomaiset ovat usein myöskin perfektionisteja, kuuluvat itsensä vähättely ja alisuoriutuminen asiaan. ”Siis tämähän on aivan loistava idea ja laskelmienkin mukaan kannattava! Mutta ei siitä kuitenkaan tule mitään” on ainakin itselleni hyvin normaali ajatusmalli, jolla hautaan ne parhaimmatkin jutut hyvien ideoiden hautausmaalle.

Mikä sitten auttaa huijarisyndroomaan? Kuinka torjua nuo lannistavat ja lamaannuttavat ajatukset?

Olen oppinut muutaman kikan.

SISÄISEN DIALOGIN SÄVY

Huijarisyndroomainen puhuu itselleen varsin rumasti. Kaikki ne vähättelyt ja negatiiviset ajatukset omasta itsestään lähtevät korvien välistä, ja se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti kaikkeen; mielialaan, omakuvaan, itsetuntoon, jopa olemukseen ja siihen, kuinka itseäsi kannat.

Minä havahduin tähän asiaan kunnolla silloin, kun miesystäväni minulle kerran sanoi, että älä puhu itsestäsi noin rumasti. Se negatiivinen sisäinen dialogi oli tullut ajattelemattani ulos, ja vaikka mollasin itseäni vitsien varjolla, mollasin kuitenkin.

Olenkin sen jälkeen opetellut ihan tietoisesti olemaan itselleni ystävällinen. Minulla on hyvin rikas sisäinen keskustelu jatkuvassa käytössä ja vähättelyn sekä kritisoinnin sijaan olenkin kääntänyt puheeni kannustaviksi ja lempeiksi, ongelmat tiedostavaksi, mutta kehitykseen kannustavaksi.

Tosi tärkeää on ollut myöskin se, että olen lakannut vertaamasta itseäni muihin ja se, että aina kun huomaan ajattelevani jostain toisesta ihmisestä ilkeästi, ravistelen itseni niistä ajatuksista pois ja kysyn itseltäni, miksi ajattelin niin. Se luo positiivisuuden ja lempeyden henkeä mieleen, eikä positiivisena ja lempeänä viitsi itseäkään kohtaan kauhean julma olla.

VALMISTAUDU, VALMISTAUDU, VALMISTAUDU

Yleensähän tuo huijarisyndrooma iskee päälle silloin, kun sitä vähiten kaipaa. Esimerkiksi minulla on huomenna sellainen oman osaamiseni esittely isommalle ryhmälle ja sen sijaan, että olisin innoissani rakentamassa jotain aivan ällistyttävää presentaatiota, istun kauhuissani miettimässä, että mitä muka esittelen, kun en oikeasti osaa mitään muuta kuin tehdä koskaan toteutumattomia suunnitelmia.

Aikaisemmin luulin, että kyseessä olisi ihan vaan esiintymisjännitys, mutta sitten tajusin, että kyse oli enemmänkin siitä, että suurta innostusta ja mielettömiä visioita seurasi itse kehitetty epäilys, mistä puolestaan seurasi innostuneisuuden romahdus, mistä taas seurasi se, että hommat seisoivat, deadline lähestyi ja ääni pään sisällä huusi ”ei siitä tule mitään. Et ole tarpeeksi hyvä siihen hommaan”, ja lopulta käsissä oli huolimattomasti tehty pohjatyö ja romahtanut itsetunto.

Nyt olen kuitenkin jo oppinut, ja tätä taitoa opiskelen vielä lisää, että teen sen, mihin olen ryhtynyt, niin hyvin ja huolella kuin pystyn, ja sen aikaa, kun vatvon epäonnistumisia ja pelkoja, teen asioita. Jokainen teko vie minua eteenpäin ja jokainen epäilys ja itseni haukkuminen vie taaksepäin. Haluan mennä eteenpäin, joten…

KERRO TUNTEISTASI MUILLE

Suurin osa ihmisistä ovat hyviä ja vilpittömiä. Tämä kannattaa muistaa. Ihmiset ovat myöskin yllättävän empaattisia ja sanomalla ääneen ”mä en nyt oo ihan varma, että menikö tämä mun esitys nappiin” tai ”minun jännittää ihan hirveästi” saat takuulla kuulijakunnan myötätunnon osaksesi ja he alkavat huomaamattaan toivoa, että onnistut.

Tunteista kannattaa puhua myöskin jonkun läheisen ihmisen kanssa. Sieltä saattaa tulla yllättäviäkin näkökulmia, jos kerrot, että sulla on sellainen olo, ettet riitä, et osaa etkä ole tarpeeksi hyvä, ja se rajoittaa sun elämää.

Muistele myöskin niitä positiivisia palautteita ja kannustavia sanoja, joita olet osaksesi joskus saanut. Älä ylitulkitse niitä, mutta voit hieman pohdiskella sitä, miksi juuri sinulle on sitä palautetta annettu ja miksi sinua olisi kehuttu, jos et oikeasti olisi hyvä.

OLE AITO

Unohda jo, hyvä ihminen, ne muokatut instagram-kuvat, liiallinen omakuvan kiillottelu ja kilpailu huomiosta! Minä huomasin joitain vuosia sitten, että monesti tärkeää tapaamista varjosti ahdistus siitä, että nyt ne ihmiset näkevät minun olevan täysin jotain muuta kuin se nokkeluuksia someen kirjoitteleva kuvafilttereillä siloteltu hot babe.

Eihän meistä juuri kukaan halua somessa jakaa itsestään ja elämästään jotain erityisen inhorealistista kuvaa ja ainakin itselle onkin tärkeää jakaa niitä ihania ja hauskoja asioita, mutta överiksi ei kannata mennä. Tämä on ollut syy sille, miksi en ole enää moneen vuoteen muokannut selfieitäni. Se teki minusta ihan oikeasti itsevarmemman eikä enää tarvitse miettiä, kokeeko joku minut vain somen kautta tunteva itsensä petetyksi, kun minut livenä kohtaa. Ja tämä on vain minun mielipide, mutta kyllä mun mielestä nelikymppisen täytyy jo olla sen verran sinut itsensä kanssa, että kivaan kuvaan riittää edullinen kuvakulma ja hyvä valaistus.

En tiedä, että kuinka yleinen huijarisyndrooma on, uskaltaisin veikata, että melko yleinen. Ero on varmaankin siinä, että kuinka herkästi ihminen siihen reagoi ja kuinka hyvin osaa tuon tunteen painaa jonnekin taka-alalle.

Me herkemmät sitten vaan pyritään tuon asian kanssa elämään ja oppimaan kielteisistä ajatuksista irti.

Loppuun vielä todella mielenkiintoinen näkökulma huijarisyndroomaan. Kannattaa kuunnella, jos moinen vitsaus vaivaa.

Halauksia,

Helena

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s